Kaahailu ei kuulu kaduille ja yleisille maanteille. RS-Ajovalistus ry on vuonna 2009 perustettu voittoa tavoittelematon, vapaaehtois- ja talkoovoimin toimiva rekisteröity yhdistys, jonka tavoitteena on vaikuttaa nuorten asenteisiin liikenteessä. Vuonna 2012 yhteistyössä mm. eri paikkakuntien poliisilaitosten kanssa tehtävä valistustoiminta painottuu mopoikäisiin, sillä liikennekäyttäyminen alkaa muotoutua jo nuorella iällä.
Liikenteessa vammautuu ja kuolee vuosittain paljon ihmisiä nuorten aiheuttamissa onnettomuuksissa. Iso osa turmista voitaisiin välttää asennoitumalla oikein liikenteeseen ja autojen rakenteluun. Katuautoa ja kilpa-autoa ei voi tehdä samalla lailla.
Yhdistys järjestää liikennevalistusta ja tapahtumia joissa tutustutaan autojen rakenteeseen ja ominaisuuksiin.
Huhtikuun Auto-Saloon -messuilla RS-Ajovalistuksen ja K1-katsastajien osasto palkittiin tapahtuman parhaana.

Tämän B-ryhmän Audi S1 Quattron on käsityönä rakentanut Suomessa -90-luvun alkuvuosina ex-RallyCrossari Raimo Skog. Hän ajoi vastaavalla Tehdasautolla itsekin jonkun kilpailun, mutta myi tämän auton ilman moottoria/vaihteistoa -95-kieppeillä Saksaan. Ostajalla, MTM-Motorsportin omistajalla ja perustajalla Roland Mayer'illa on samainen auto edelleen hallussaan, ja autolla ajetaan nykyisin harvakseltaan lähinnä näytösajoja. Autoa on kuljettanut muuan Walter Röhrl sekä vastaavia Tehdasautoja aikoinaan Stig Blomqvist, Hans-Joachim Stuck, Michele Mouton, jne.
Tästä klikkaamalla näet, miten samankaltainen S1 Quattro kulkee livenä.

Jukka Laine opastaa renkaan vaihtoa Naisten Autoilupäivässä 29.10 Raision Automaassa. Ajovalistuksen Pasi Laaksonen ja Sami Sarjula sekä poliisin edustaja seuraavat vierestä.

Pitkän linjan kilpa-autoilumies Matti Alamäki on myös liittynyt toimintaamme. Tässä Matti esittelee rallisimulaattoriaan.
